Pikkuneidillä on vielä pari päivää eskaria ja minulla viikko niinsanottua lomaa. Huomenna tosin menen töihin, on parikin kokousta päällekäin, joissa pitäisi olla. Työsähköpostit olen toki jo lukenut tänäkin aamuna. Välipäiviksi pitäisi tehdä muistilistaa, mitä kaikkea töissä pitää ehtiä hoitamaan, ennen kuin suljen työhuoneen oven lopullisesti. Alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä ihmisiä, jotka heti ensimmäisenä lomapäivänä karistavat kotimaan pölyt jaloistaan ja suuntaavat auringon, hyvän ruoan, eksoottisen luonnon tai halvan hintatason perässä kuka minnekin.
Minulta on Pariisi vielä näkemättä, sinne olen salaa suunnitellut kevääksi matkaa, mutta haaveelle luultavasti käy niin kuin minun monille muillekin lomamatkasuunnitelmilleni - ei ole aikaa eikä rahaa. Viime kesänä matkailimme kuitenkin Lapissa ja Norjassa ja sain nähdä Jäämeren. Se oli hieno elämys, myös tyttärelle, joka piirsi siitä eskarissa syksyllä ison maalauksen.
Tällä hetkellä olen lukemassa Juurikkalan Aada ja pimeyden lapset -lastenromaania. Kaija Juurikkalan elokuvat ovat hyviä, mutta olen hivenen pettynyt kirjaan. Siinä käytetty näkökulmatekniikka ei mielestäni oikein toimi, eikä kokonaisuus pysy kasassa. Ihan kuin yhteen kirjaan olisi sullottu liikaa tavaraa - kuolleita lapsia, adhd, vanha kartano, hautausmaa, kiviterapiaa, kaikki eri näkökulmat, kuolematon pääpahis, toinen maailma...