Aloin illalla lukea Angie Sagen Septimus Heapista kertovaa toista kirjaa nimeltään Varjo. Tämä fantasiasarja on nokkela ja vaikka kliseitä on nykyään fantasiassa vaikea välttää, niin tässä ne eivät häiritse tippaakaan. Sarja täyttää mahdottoman hyvin tyhjiön, joka jää, kun kaikki Potterit on luettu, sillä tässä on samantyyppistä yksityiskohtaista kerrontaa ja mielikuvituksen rikkautta kuin Pottereissakin. Lisäksi sarja sopii hyvin jo viidesluokkalaisillekin. Toinen varhaisteineille ja vähän varttuneemmillekin fantasian ystäville suositeltava kirjailija on Cornelia Funke. Ja tietenkin on myös monia muita...
Luen mielelläni nuorten ja lastenkirjallisuutta, toki osittain "ammattisyistä", mutta myös ihan nauttiakseni kirjallisuudesta. Kertookohan se jotain henkisestä tasostani? Toisaalta olen juuri lukenut myös Lundanien Viikkoja, kuukausia, sekä Huovisen Pojan kuoleman
Elämän raskaiden puolien vastapainoksi uppoudun fantasiaan. Nuorten fantasiassa maailman representaatio on yleensä selkeä ja elämä reilua. Hyvikset saavat palkkansa ja paha myös. Oikeastihan niin ei ole, mutta välillä on lupa unohtaa.