Tyttäreni pamautti vasemman käsen keskisormeensa oikein kunnolla vasaralla. Onneksi niin päähän, ettei koko kynsi luultavasti irtoa, mutta hieno, musta umpikulju (tiedättekö mitä se tarkoittaa?) siihen tuli. Niin siis päättyi pihalaattojen laitto, peruuntui lenkki Iitan kanssa, siirtyi viikonlopuksi puutarhan syyslannoitus ja päädyin olohuoneen sohvalle kipeää sormea hoivailemaan, katsomaan Virran viemää -leffaa ja lukemaan yhtä kesken olevaa kirjaa. 
Leffa oli ihan hauska - on muuten saatavilla meidän kirjastosta - ja Sonnenblickin Kuumetta, kipinää ja rumpusooloja minusta liikuttava, mutta kovin amerikkalainen. Jos lapsi sairastuu leukemiaan ja lääkäri + sairaalalaskut ovat saattaa koko perheen vararikkoon, niin mitäs siitä, yhdellä hyväntekeväisyyskonsertilla kaikki hoidellaan. Siis järjestelmässä ei ole vikaa, eikä meidänkään kannattaisi täällä turhaan murehtia suurten ikäluokkien ikääntymistä ja tulevaa suurta terveydenhoitokulujen kasvua. Eikun konsertteja järjestämään.
Oikeasti nuortenkirjoissa tietenkin täytyy olla lohdullinen loppu ja uskoa tulevaisuuteen jne. Olenkohan minä tulossa vanhaksi?