Ulkona pimeydessä vinkuu hyytävä tuuli. Pikkuneidin tekemä luminorsu on sortunut pieniksi palloiksi porraspäähän. Syreenin mustat oksat heiluvat katulamppujen valoa vasten... Luen Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjaa. Ihanan vinksahtanutta proosaa, verrattavissa lähinnä Sinisalon muutaman vuoden takaiseen Finlandia-voittajaan Ennen päivänlaskua ei voi. Perinteisen tolkieenisen fantasian lisäksi Suomessa alkaa olla spekulatiivisen fiktion kirjoittajia aika mukavasti - tai luomufantasian, niin kuin Sari Peltoniemi oli keksinyt.
Lukuvuoroaan odottavat Lähteenmäen Marenkikeiju sekä Widmarkin Sinisen peilin antikvariaatti. Lisäksi lainasin kotikirjastosta Saila Susiluodon runoja (vaikka jostain syystä en ole koskaan innostunut proosarunoista - niiden rytmi ei kai kosketa minua tai sovi minulle) ja Einari Vuorelan Runot (valikoima kuudestatoista kokoelmasta). Vuorela kyllä koskettaa; luonto, tunne, hurmio, kansanlaulujen keinuva rytmi... Sitä paitsi eräs Lupsukielestä arvostelun kirjoittanut kriitikko keksi verrata Kulkukoira-runojamme, Vuorelan eduksi tietenkin...