Heikki Poroila on kirjoittanut kirjan kirjastonhoitajien harrastamasta sensuurista - tai ylipäänsä aineistonvalintapolitiikasta. Kirjassaan Poroila vaatii (nähdäkseni) arvovapautta hankintoihin - ts. kirjastolla ei saisi olla omia arvoja, joiden perusteella aineistoa hankitaan, vaan pitäisi hankkia täysin arvovapaasti. En ole samoilla linjoilla Poroilan kanssa, vaan nähdäkseni kirjasto toisaalta väistämättä heijastelee yhteiskunnan arvoja, jonka instituutio se on, ja samalla pyrkii tietyissä rajoissa aitoon moniarvoisuuteen ja toki myös laatuun. Tämä kuulostanee nyt epäloogiselta, mutta ensinnäkin kirjaston on noudatettava maan lakia. Toiseksi kirjaston aineistonvalintapolitiikassa on mielestäni voitava ottaa huomioon muutamia etiikkaan ja moraaliin liittyviä perusarvoja. 
On esimerkiksi olemassa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä lailliseksi ajavia yhdistyksiä (ainakin Euroopassa, tietääkseni), joilla lienee myös julkaisuja. Tällaisia julkaisuja en kirjaston kokoelmiin ostaisi, vaikka ne eivät varsinaisesti lain mukaan kiellettyä (porno)aineistoa sisältäisikään. Suomen kirjastolaitos kuitenkin on osa länsimaista yhteiskuntaa, jossa yleisesti hyväksytty ja tieteellisestikin todistettu fakta on, että ko. asia on vahingoksi lasten mielenterveydelle ja fyysiselle terveydelle. Kun kaikkea aineistoa ei kuitenkaan ole varaa ostaa, niin kyllä minä ainakin jätän hankkimatta esim. lasten hyvinvoinnin kannalta selvästi hyvin vahingollisen aineiston.
Nyt herännyt keskustelu sensuurista on liikkunut lähinnä pehmopornosarjakuvien ja väkivalta-asioiden tiimoilla. Hankin minäkin Milo Manaran sarjakuvia ja esimerkiksi kauhukirjallisuutta ja dekkareita, joissa on myös väkivaltaa. Lapsetkin yleensä osaavat erottaa faktan ja fiktion toisistaan, eikä alastomien mies- tai naisvartaloiden näkeminen piirrettyinä tai valokuvissa sinänsä kenenkään mielenterveyttä varmasti vielä vie. Mutta raja on kuitenkin voitava vetää jonnekin. Suomen kirjastonhoitajat ovat hyvin koulutettua ja suvaitsevaista väkeä, ei ole mitään syytä lietsoa populistista hysteriaa siitä, kuinka hirveän paljon kirjastoissa sensuroidaan. Minun mielestäni aineistoa hankitaan moniarvoisesti määrärahojen puitteissa, varsinaista sensuuria sisällön takia tapahtuu aika vähän - ja sekin vähä on hyvin perusteltua. Mutta totta on myös, että aineistonvalintaperiaatteet on syytä tehdä näkyviksi ja niistä on syytä keskustella. Alalla pitäisi ilman muuta olla oma omat, julkiset eettiset sääntönsä. Lisää keskustelua aiheesta Hesarin verkkosivuilla.