Keltainen talo

Keltainen talo sulkee ovensa

2007-12-21T11:00:00+02:00

Keltaisessa talossa on tilastojen mukaan ollut tosi mukavasti kävijöitä. Kommentteja ei ole tullut kovin paljon, mutta eivätpä kirjoitukseni ole kovin provosoivia tai keskustelevia olleetkaan.
Syksy on työasioiden osalta ollut tosi tiukkatahtinen. Toivon joidenkin asioiden helpottavan vuoden vaihteen työpaikan vaihdoksen jälkeen, mutta uusia kiireitä on varmasti entisten tilalla. Kirja-arvostelujen, Kirjastolehden juttujen ja muiden artikkeleiden lisäksi minulla on tekeillä kolmas runokokoelma, toinenhan ilmestyy helmikuun lopussa. Lisäksi olen aloitellut isompaa kirjoitusurakkaa, jonka valmistuminen ja onnistuminen ovat vielä hämärän tulevaisuuden peitossa.
Nyt on siis pakko priorisoida ja tämä blogin kirjoittaminen saa ainakin joksikin aikaa jäädä. Toivotan lukijoille lämmintä joulua ja onnellista uutta vuotta!
Mervi
PS.
Huomenna pääsemme katsomaan Mila-vauvaa, josta aiemmin kirjoitin täällä blogissa. Mila pääsi noin kuukauden vanhana kotiinsa ja kaikki näyttää hyvältä nyt.

Lomalla

2007-12-17T10:17:00+02:00

Pikkuneidillä on vielä pari päivää eskaria ja minulla viikko niinsanottua lomaa. Huomenna tosin menen töihin, on parikin kokousta päällekäin, joissa pitäisi olla. Työsähköpostit olen toki jo lukenut tänäkin aamuna. Välipäiviksi pitäisi tehdä muistilistaa, mitä kaikkea töissä pitää ehtiä hoitamaan, ennen kuin suljen työhuoneen oven lopullisesti. Alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä ihmisiä, jotka heti ensimmäisenä lomapäivänä karistavat kotimaan pölyt jaloistaan ja suuntaavat auringon, hyvän ruoan, eksoottisen luonnon tai halvan hintatason perässä kuka minnekin.
Minulta on Pariisi vielä näkemättä, sinne olen salaa suunnitellut kevääksi matkaa, mutta haaveelle luultavasti käy niin kuin minun monille muillekin lomamatkasuunnitelmilleni - ei ole aikaa eikä rahaa. Viime kesänä matkailimme kuitenkin Lapissa ja Norjassa ja sain nähdä Jäämeren. Se oli hieno elämys, myös tyttärelle, joka piirsi siitä eskarissa syksyllä ison maalauksen.
Tällä hetkellä olen lukemassa Juurikkalan Aada ja pimeyden lapset -lastenromaania. Kaija Juurikkalan elokuvat ovat hyviä, mutta olen hivenen pettynyt kirjaan. Siinä käytetty näkökulmatekniikka ei mielestäni oikein toimi, eikä kokonaisuus pysy kasassa. Ihan kuin yhteen kirjaan olisi sullottu liikaa tavaraa - kuolleita lapsia, adhd, vanha kartano, hautausmaa, kiviterapiaa, kaikki eri näkökulmat, kuolematon pääpahis, toinen maailma...

Palkintoja

2007-12-11T19:33:00+02:00

Laura Lähteenmäki sai kuin saikin Marenkikeijustaan palkinnon, nimittäin Arvid Lydecken -palkinnon. Topelius-palkinnon tänä vuonna pokkasi Timo Parvela. En ole "Tuliterään" vielä tutustunutkaan, lisään sen sinne loputtomaan "pitää lukea" -listaan. Harmi, että nämä muut palkinnot jäävät Finlandia-juniorin varjoon, ja oikeastaan nämä ehdokkaat saisivat kaikki olla enemmän esillä, samoin kuin tietysti koko lastenkirjallisuus...
Tällä hetkellä yöpöydällä retkottaa Kirjailijan työmaat -kirja. Aloitin tietysti Hannele Huovin kertomuksella siitä, millaista on olla nimenomaan lastenkirjailija. Surullista, että arvostus on vieläkin pohjamudissa eikä tekijöitä pidetä oikeina kirjailijoina lainkaan. Monta lasten- ja nuortenkirjaa julkaissutta kirjailijaa pidetään usein esikoiskirjailijana, kun tämä "vihdoin" julkaisee aikuistenkirjan. Lapset ovat liian pieniä ihmisiä, toteaa Huovi.

Satumetsässä

2007-12-08T14:03:00+02:00

Finlandia Junior -ehdokkaisiin tutustuminen jatkui osaltani Maria Vuorion Orava ja pääskynen -kirjan lukemisella. Totesin jälleen pitäväni kovasti Vuorion rauhallisesta kerronnasta ja eläinsatuja uudistavasta otteesta. Yksityiskohdat on mietitty ja sadun maailma on eheä, mutta selvästi moderni. Orava vierailee kaupungissakin, siilin vaimo on jäänyt auton alle ja kettu työskentelee radiotoimittajana.
Kirjan juonessa on tuttuja piirteitä esimerkiksi Peukaloliisa- sadusta, josta tyttö hoivaa talven kohmettamaa pääskystä. Vuoriolla pääskystä hoitaa orava. Kaksi erilaista eläintä tukevat ja hoitavat toisiaan kylmän talven yli, rakastuvatkin. Kesä tuo kuitenkin tullessaan molemmille omaan lajiin kuuluvat kumppanit. Silti orava odottaa jälleen uutta kevättä, jotta saisi nähdä oman pääskysensä. Vieraaseen ja outoon tutustuminen on rikastuttanut oravan elämää ja laventanut maailmankuvaa - mutta helppoa tutustuminen ja hyväksyminen ei ole ollut.

Tänään leivoimme pikkuneidin kanssa pipareita. Puolen kilon taikinasta tuli vain kaksi kokonaista ja yksi puolikas pellillinen. Ehkä leivomme niitä vielä toisenkin kerran ennen joulua. Tasangon piparitaikina on muuten kaikkein parasta - jos ei ole käytettävissä jonkun ihan itse tekemää siis.

Pikkujouluissa

2007-12-05T22:55:00+02:00

Pullmanin Universumien tomu -trilogian ensimmäinen osa on taipunut nyt myös leffaksi. Ensi-illassa Seinäjoella oli vain kourallinen teinejä sekä pikkujoulujaan juhliva kirjastontätilauma. Pelkäsin ennakkoon pettyväni pahasti, onhan Universumien tomu ehdottomasti genrensä huippusarja. Monitasoisena sekä moraaliltaan haastavana fantasiasarjana se nousee ilman muuta samaan kastiin LeGuinin Maameri-kirjojen kanssa. Elokuva ei onneksi ollut huono, mutta ei tietenkään onnistunut tavoittamaan kaikkia kirjan nyansseja ja tasoja. Toivon kuitenkin, että leffa tulee sen verran suosituksi, että se aiheuttaa kiinnostusta itse kirjasarjaa kohtaan. Pottereiden suosioon Pullman ei koskaan päässe, sillä asetelma on monimutkaisempi, sankariin ei ehkä ole yhtä helppo samastua eikä huumoriakaan ole samassa mitassa kuin Pottereissa.
Ystäväni flunssa ei suostu jättämään minua, muuttaa vain muotoaan päivien kuluessa. Rasittavaa.

Flunssan hyvä puoli

2007-12-02T19:15:00+02:00

Pelkässä flunssassa, ilman kuumetta, on se hyvä puoli, että voi hyvällä omallatunnolla makoilla sängyllä ja lukea. Kuumeessa ei enää jaksa, mutta särkylääke ja hyvä kirja selättävät kyllä tylsän flunssan.
Olen lukenut tänään loppuun kaksi hyvää lastenkirjaa. Peltoniemen Kerppu ja tyttö oli oivaltava ja hauska. Pidin erityisesti Peltoniemen rauhallisesta, kikkailemattomasta kielestä ja kerronnasta. Kerppu ja tyttö on myös sellainen ajaton kirja, joka kiinnostaa noin 7-vuotiaita lukijoita varmaan tulevaisuudessakin. Meidän 6-vee pikkuneiti taas kuunteli kirjan mielellään ääneen luettuna (milloinkahan ilmestyy ääneen haukuttuna?).
Laura Lähteenmäki oli Marenkikeijussaan mielestäni päässyt hyvin sisälle nelosluokkalaisen tytön hieman vinksahtaneeseen maailmaan. Täytyy kyllä tunnustaa, että aluksi luulin minäkertojaa vanhemmaksi. Tyttöjen maailma on julma, mutta onneksi ystävyys voi tarjota mielihyvän lähteen myös niille, jotka eivät ole normien mukaisia laihoja, suosittuja, muodikkaasti pukeutuvia ja harrastavia säihkysilmiä. Aika ajoin kirjan kieli jotenkin horjui, mutta kokonaisuus pysyi kasassa.
Laiskan päivän päätteeksi palautin R-kioskille eilen katsomamme Silta salaiseen maahan -leffan. Se oli turhan surullinen meidän neidille, mutta lasten elokuvana kyllä ihan hyvä. Oli tietenkin virhetikki lähteä palauttamaan leffaa, sillä kioskilta tarttui käteen odotettu nautinto: W. Somerset Maughamin kirjaan perustuva Kirjava huntu. Elokuva on taattua tavaraa tyttöjen iltaan: suuria tunteita, komeita maisemia ja vähän nyyhkytystäkin. Mietin kovasti teoksen moraalista sanomaa. Tarinassa nainen petti, saavutti sen jälkeen onnen aviomiehensä kanssa, mutta se oli lyhytaikaista, sillä mies kuoli koleraan. Kumpaa siis rangaistiin, miestä siitä että tämä oli aluksi tunteeton vai naista siitä, että tämä petti? Vai kumpaakin? Carpe diem, sanoisi Somerset Maugham varmasti myös.
No, yksin katsomisessa on se hyvä puoli, että voi estoitta nyyhkyttää mukana. Toisaalta vähän harmittaa, että tuli tuhlattua potentiaalinen tyttöjen leffaillan kohde. No, eiköhän näitä tule lisää siihen mennessä kun Heli ja minä saamme taas soviteltua vapaailtamme yksiin.
Toivottavasti flunssa näillä eväillä talttuu. Minun tempperamenttini ei millään kestä kovin monen päivän makoilua.

Sinisen peilin antikvariaatti

2007-11-27T17:46:00+02:00

Luin eilen Widmarkin Sinisen peilin antikvariaatin. Se oli sellainen 5.-6. luokkalaisille kirjoitettu lasten dekkari. Kadonneen antikvariaatin pitäjän mysteeri selvisi kahden 13-vuotiaan nokkelan etsivän toimesta ja olipa mukana hiukan mystiikkaakin. Varsinkin tyttöpäähenkilö Larissa on varsinainen tietokonenero ja poikapäähenkilö Davidkin on aika välkky. Larissa on tullut Ruotsiin Venäjältä, joten tässäpä yleisestä mielipiteestä poikkeava venäläisen naisen - tai tytön - malli. Sinisen peilin antikvariaatti onkin juuri sellainen jännittävä ja lajissaan laadukaskin kirja, jota olisi kiva vinkata ala-asteelaisille - jos siis ehtisi vinkkaamaan.

Hesarin jutun johdosta...

2007-11-25T15:04:00+02:00

Heikki Poroila on kirjoittanut kirjan kirjastonhoitajien harrastamasta sensuurista - tai ylipäänsä aineistonvalintapolitiikasta. Kirjassaan Poroila vaatii (nähdäkseni) arvovapautta hankintoihin - ts. kirjastolla ei saisi olla omia arvoja, joiden perusteella aineistoa hankitaan, vaan pitäisi hankkia täysin arvovapaasti. En ole samoilla linjoilla Poroilan kanssa, vaan nähdäkseni kirjasto toisaalta väistämättä heijastelee yhteiskunnan arvoja, jonka instituutio se on, ja samalla pyrkii tietyissä rajoissa aitoon moniarvoisuuteen ja toki myös laatuun. Tämä kuulostanee nyt epäloogiselta, mutta ensinnäkin kirjaston on noudatettava maan lakia. Toiseksi kirjaston aineistonvalintapolitiikassa on mielestäni voitava ottaa huomioon muutamia etiikkaan ja moraaliin liittyviä perusarvoja.
On esimerkiksi olemassa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä lailliseksi ajavia yhdistyksiä (ainakin Euroopassa, tietääkseni), joilla lienee myös julkaisuja. Tällaisia julkaisuja en kirjaston kokoelmiin ostaisi, vaikka ne eivät varsinaisesti lain mukaan kiellettyä (porno)aineistoa sisältäisikään. Suomen kirjastolaitos kuitenkin on osa länsimaista yhteiskuntaa, jossa yleisesti hyväksytty ja tieteellisestikin todistettu fakta on, että ko. asia on vahingoksi lasten mielenterveydelle ja fyysiselle terveydelle. Kun kaikkea aineistoa ei kuitenkaan ole varaa ostaa, niin kyllä minä ainakin jätän hankkimatta esim. lasten hyvinvoinnin kannalta selvästi hyvin vahingollisen aineiston.
Nyt herännyt keskustelu sensuurista on liikkunut lähinnä pehmopornosarjakuvien ja väkivalta-asioiden tiimoilla. Hankin minäkin Milo Manaran sarjakuvia ja esimerkiksi kauhukirjallisuutta ja dekkareita, joissa on myös väkivaltaa. Lapsetkin yleensä osaavat erottaa faktan ja fiktion toisistaan, eikä alastomien mies- tai naisvartaloiden näkeminen piirrettyinä tai valokuvissa sinänsä kenenkään mielenterveyttä varmasti vielä vie. Mutta raja on kuitenkin voitava vetää jonnekin. Suomen kirjastonhoitajat ovat hyvin koulutettua ja suvaitsevaista väkeä, ei ole mitään syytä lietsoa populistista hysteriaa siitä, kuinka hirveän paljon kirjastoissa sensuroidaan. Minun mielestäni aineistoa hankitaan moniarvoisesti määrärahojen puitteissa, varsinaista sensuuria sisällön takia tapahtuu aika vähän - ja sekin vähä on hyvin perusteltua. Mutta totta on myös, että aineistonvalintaperiaatteet on syytä tehdä näkyviksi ja niistä on syytä keskustella. Alalla pitäisi ilman muuta olla oma omat, julkiset eettiset sääntönsä. Lisää keskustelua aiheesta Hesarin verkkosivuilla.

Kaksi kirjaa

2007-11-24T14:22:00+02:00

Olen tänään lukenut Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan loppuun. Täytyy sanoa, että kun pääsin sisälle kertojen kieleen ja maailmaan, kerronnan imu piti minut siellä loppuun saakka. Nautin romaanin monista kerrostumista, kaiken yllä leijuvasta sadun hohteesta ja yllätyksellisestäkin juonesta. Nyt pitää tietenkin kaivaa esille kirjailijan aiempi tuotanto, Jääskeläiseltä on julkaistu ainakin Missä junat kääntyvät -novellikokoelma.
Äsken luin myös toisen kirjan - Korolaisen ja Rönnsin tänä vuonna ilmestyneen kuvakirjan Kissa Killin kiukkupussi. Tosi tuore, mukava ja vanhanaikaisen kasvattavakin kuvakirja. Tunteiden ilmaisemisen oppiminen on tärkeää lapselle ja toisaalta myös rajojen tunteminen, se millä tavalla niitä tunteita on lupa tuoda esille. Myös kirjan kuvittaja Christel Rönns on ilman muuta Suomen kärkikastia tällä hetkellä.
Päivän hyvän työn tein myös. Olen viime aikoina mielestäni ollut etenkin töissä niin kireä ja tympeä, että vastapainoksi täytyy tehdä jotain hyvää. Otin osaa MLL:n joulukampanjaan, jossa ostetaan jollekin paikkakunnan lapselle joululahja. Ilmeisesti lapset on valittu sosiaalisin perustein. Valitsin kuusesta kortin, jossa luki tyttö, 6 vuotta. Eipä ollut hankalaa lahjan hankkiminen, kun on konsultti omasta takaa. Pakettiin kääritään violetti, pitkähihainen paita ja tietenkin kirja - Kissa Killin kiukkupussi.

Hyytävää

2007-11-21T20:59:00+02:00

Ulkona pimeydessä vinkuu hyytävä tuuli. Pikkuneidin tekemä luminorsu on sortunut pieniksi palloiksi porraspäähän. Syreenin mustat oksat heiluvat katulamppujen valoa vasten... Luen Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjaa. Ihanan vinksahtanutta proosaa, verrattavissa lähinnä Sinisalon muutaman vuoden takaiseen Finlandia-voittajaan Ennen päivänlaskua ei voi. Perinteisen tolkieenisen fantasian lisäksi Suomessa alkaa olla spekulatiivisen fiktion kirjoittajia aika mukavasti - tai luomufantasian, niin kuin Sari Peltoniemi oli keksinyt.
Lukuvuoroaan odottavat Lähteenmäen Marenkikeiju sekä Widmarkin Sinisen peilin antikvariaatti. Lisäksi lainasin kotikirjastosta Saila Susiluodon runoja (vaikka jostain syystä en ole koskaan innostunut proosarunoista - niiden rytmi ei kai kosketa minua tai sovi minulle) ja Einari Vuorelan Runot (valikoima kuudestatoista kokoelmasta). Vuorela kyllä koskettaa; luonto, tunne, hurmio, kansanlaulujen keinuva rytmi... Sitä paitsi eräs Lupsukielestä arvostelun kirjoittanut kriitikko keksi verrata Kulkukoira-runojamme, Vuorelan eduksi tietenkin...